Pyhä birma (SBI)

[ei vielä kuvaa]

Ruotsi: Helig birma
Englanti: Sacred Birman
Alkuperämaa: Entinen Burma (nyk. Myanmar)

Pyhä birma on vanha kissarotu, birmoja on elänyt Burmassa jo ainakin 1800-luvulla. Vuonna 1898 majuri G. Russell huomasi Lao Tsun temppelissä birmoja ja ensimmäiset birmat tuotiin vuonna 1919 Ranskaan lahjoituksena juuri hänelle. Vuonna 1919 tämä kissapari sai pentueen kasvattajanimellä Madalpour, joskin uroskissa menehtyi jo ennen pentujen syntymää.

Pyhä birma hyväksyttiin omaksi rodukseen Ranskassa vuonna 1925 ja kasvatustyö aloitettiin sekä Ranskassa että Saksassa. Toisen maailmansodan aikana rotu oli vaarassa kuolla sukupuuttoon, sillä vain kaksi birmaa jäi henkiin. Pyhä birma saatiin pelastettua muiden kissarotujen (persialainen ja siamilainen) avulla käyttämällä niitä jalostukseen. Vuonna 1955 pyhä birma seisoi jälleen omilla jaloillaan ja se tunnustettiin jälleen itsenäiseksi roduksi.

Pyhä birma saapui Suomeen Ruotsista vuonna 1970 ja seuraavana vuonna syntyi Suomen ensimmäinen pyhä birma -pentue. Nykyään rotu on Suomessa yksi suosituimmista ja vuosittain rekisteröidään noin 300 yksilöä.

Kooltaan pyhä birma on keskikokoinen ja vankkarakenteinen kissa. Naaraat painavat noin 3-5 kg, urokset enemmän.

Pyhä birma on naamiokissa. Tämä tarkoittaa sitä, että sen vartalo on valkea ja väriä on ainoastaan kasvoissa, korvissa, jaloissa sekä hännässä. Hyväksyttyjä värimuunnoksia on 20.

Luonteeltaan birmat ovat sosiaalisia ja melko rauhallisia. Birmat eivät ole kaikkein aktiivisimpia kissoja - mutta eivät niitä laiskimpiakaan. Kissat ovat kuitenkin yksilöitä, joten luonne-erojakin löytyy jonkin verran.

Pyhä birma on sopeutuvainen kissa, joka tulee yleensä hyvin toimeen myös koirien ja lasten kanssa. Siitä saa uskollisen ystävän, joka seuraa joka paikkaan omaa ihmistään.

Birmojen erikoispiirteenä tunnetaan valkoiset sukat ja kiilat. Ihanteellisimmillaan pyhä birman tassut ovat valkoiset varpaan tyveen saakka ja takana sukat jatkuvat kiiloina, jotka muistuttavat ylösalaisin käännettyä v-kirjainta.

Pyhä birma sopii sellaiselle ihmiselle, joka haluaa huomionosoituksista ja silityksistä pitävän kissan, joka ei kuitenkaan ole koko ajan tunkemassa syliin. Birmalla on helppohoitoinen turkki, joka ei takkuunnu helposti, mutta vaatii kuitenkin harjaamista muutaman kerran viikossa.

Birmat nauttivat kissakaverin seurasta, mutta tulevat toki toimeen myös ainoana kissana. Birmat soveltuvat hyvin myös kerrostalossa asuvan ihmisen lemmikiksi.

 

Asiantuntijana kysymyksiini vastasi Tiina Niemeläinen Sydänyön -kissalasta.

© Tabby 2003-2008