|










|
Sateenkaarisilta
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä
yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla
ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin
terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja
tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme
ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja
tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin
rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja
leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy
katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen
tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois
ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin
tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä
koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi
hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi
luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi,
mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
-kirjoittaja tuntematon-
|