Liian aikaisin luovutettu kissanpentu (Luettu 618 kertaa)
Sipe
Maitoviiksi
Poissa


Täällä on kivaa. :)

Viestejä: 1
Liittynyt: 24.05.2017
Liian aikaisin luovutettu kissanpentu
24.05.2017 klo 05:33:40
Tulosta viesti  
Minulle tarjottiin kissanpentua, jonka voisi hakea parin viikon päästä. Pentu olisi silloin 8vko vanha.

Kissan "kasvattajalla" on tämän vanhemman naaraskissan lisäksi vain uroskissoja. Kyseinen pentu on pentueen ainut naaras (eli potentiaalisia lisääntyjiä ei tämän pennun lähdettyä jäisi muita kuin emäkissa). Periaatteessa voisin kysyä voisiko kissa jäädä hieman pidemmäksi aikaa "kasvattajalleen", mutta käytännössä pentueen muut pennut todennäköisesti luovutetaan viimeistään siinä kuluvan viikon aikana (jos otan pennun aion hakea sen vasta viimeisenä, jotta saa vaan viettää jokaisen mahdollisen päivän sisarustensa kanssa) ja emäkissa kuulemma jo nyt käy sisällä viettämässä vain pari tuntia päivässä ja kasvattaja puhui jo, että laittaa kohta puoleen sen taas kokopäiväiseksi navettakissaksi. Eli pentu jäisi sitten joka tapauksessa yksin.

Kasvattajallaan pentu syö markettiruokaa, eikä sitä madoteta oikein. Tuskin hirveästi leikitetään tai muuten vietetään aikaakaan ihmisen toimesta. Eli en tiedä oisko sitä sinne sitten hyötyä pidemmäksi aikaa sitä sinne suostutellakaan..

Tässä vaiheessa mun teki mieli sanoa suoraan ei, minä en ota noin nuorta pentua, mutta sitten tuli mietittyä sitä toista puolta:
jos minä otan sen kissan, se sirutetaan, leikataan ja se elää sisäkissana mahdollisimman hyvän ja turvallisen elämän. Ulkoilee turvallisessa tarhassa tai valjaissa. Syö laadukasta ruokaa ja se käytetään eläinlääkärissä aina kun tarvis. Ennen kaikkea se ei tule koskaan lisääntymään. Minulle tullessaan sen kanssa ei myöskään olisi riskiä, että se olisi kodinvaihtaja yhä uudelleen ja uudelleen. Meiltä eläimet ei lähde kiertoon.

Jos minä en ota sitä, se todennäköisesti jää kasvattajalleen tai päätyy jollekin yhtä vastuuttomalle omistajalle ja kohta on sen pennut myytävänä. Mahdollisesti nekin aivan liian nuorena. Tätä sitten jatkuu, uudet pennut. Pentujen pennut. Pentujen pentujen pennut jne.

Toista kissaa minulla ei valitettavasti ole, hyvin kohtelias ja ystävällinen koira löytyy seuraksi.

Eli simppelisti:
- Onko parempi ottaa tuo kissa ja leikkuuttaa, hoitaa hyvin ja huolehtia, että ainakaan se ei ole määränlisääjä heti tultuaan sukukypsäksi?
- Miten kissan tulevia ongelmia voi koettaa lievittää heti sen saavuttua (esim. voiko pentua yrittää auttaa jos vessakäytös näyttää heikolta - miten?)

Vinkkejä, mielipiteitä?

Ja sitten vielä loppuun yksi karu fakta:
Eläinsuojelu ei asialle voi mitään. Kissan luovuttaminen 8vko ei ole rikos, eikä siitä voi saada sanktioita

Hienoa jos olisi, mutta ei ole, joten ilmoita eläinsuojeluun -ideat ovat täysin hyödyttömiä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
irvikatti
Maitoviiksi
Poissa


Täällä on kivaa. :)

Viestejä: 3
Liittynyt: 21.05.2017
Re: Liian aikaisin luovutettu kissanpentu
Vastaus #1 - 22.06.2017 klo 11:35:21
Tulosta viesti  
Omasta mielestä tuo että "pelastetaan" kissanpentuja liian varhain, lopetusuhan alla jne. vain tukee tälläistä käytöstä että tehtaillaan pentuja turhaan, vaikka Suomessa on jo nyt noin 20 000 koditonta kissaa. Yleensä tälläisissä maatilapentueissa ei ole kyse tehtailusta, vaan omasta laiskuudesta, kun ei kiinnosta oman kissan terveys niin paljon, että sen kävisi leikkauttamassa. Netistä löytyy myös pilvinpimein tarinoita liian aikaisin vieroitetuista pennuista, joilta löytyy jos jonkinmoista käytös/kehityshäiriötä. Sanoin tämän myös siksi, että monet käyvät vain lukemassa näitä foorumeita etsien neuvoa.

Ensimmäiseksi madottaisin pennun ja veisin eläinlääkärii tarkistettavaksi ja rokotettavaksi. Eläinlääkäreiltä voi myöskin kysyä neuvoja kissanpennun kehitysvaiheisiin ja käytökseen.

Kissanpennun voi yrittää opettaa käymään vessassa nostamalla pentu vessaan esimerkiksi ruokailun ja leikin jälkeen. Jos pentu pissaa väärään paikkaan tulisi uloste siivota heti pois, ettei pentu pissaisi samaan paikkaan hajun takia.

Tietenkin voi olla niin hyvä tuurikin, että pennulle ei tule minkäänlaisia käytöshäiriöitä. Hymiö
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
 
  « Koti ‹ Alue Sivun alkuun