Tyttökissaa sterilointi (Luettu 463 kertaa)
HelkaHilma
Maitoviiksi
Poissa


Täällä on kivaa. :)

Viestejä: 1
Liittynyt: 11.09.2016
Tyttökissaa sterilointi
11.09.2016 klo 21:53:23
Tulosta viesti  
Tyttökisumme (aika tarkkaan 1v.) leikattiin perjantaina. Vein tytöt aamulla eläinlääkärille ja hain työpäivän jälkeen iltapäivällä. Olivat siis heräilleet ja lääkärissä ja kotona illalla olivat vain vähän tokkuraisia.
Olivat saaneet kipupiikin ja saivat myös rokotukset leikkauksen jälkeen.

Helka alkoi saman tien leikiskellä ja hyppiä pöydille yms normaaliin tapaan. Hilma oli uninen eikä kauheasti liikuskellut, myöhään illalla meni jo mukaan Helkan leikkeihin.
Molemmilla on ell:tä saatu toipilasasu päällään. Söivät pe illalla mielellään, annoin vain pieniä annoksia kerrallaan. Tosin Hilmalle ruoka piti viedä viereen.

Eilen, lauantaina, nukkuivat paljon, mutta myös leikkivät, juoksivat ja hyppivät. Söivät ihan normaalisti. Olivat välillä ala- ja välillä yläkerrassa. Haavat tarkistin eilen ja tänään, siistiltä näyttävät.

Tänään (klo on nyt 18) ovat nukkuneet KOKO päivän. Aamulla Hilma tuli alakertaan ja kävi tekemässä kakat hiekkalaatikkoon. Meni takaisin nukkumaan. Jossain vaiheessa kannoin Helkan yläkerran sohvalta alhaalle syömään, samoin kannoin Hilman syömään. Söivät ihan ok. Hilma käveli heti syötyään takaisin nukkumaan. Helka käveli jotenkin vaivalloisesti, ravisteli tassujaan ja takatassut värisivät, kun se söi. Kannoin hiekkalaatikolle kun ei ollut koko päivänä käynyt, mutta käveli pois. Kannoin hetken päästä takaisin ja teki pissat ja kakat. Meni takaisin nukkumaan.
Haavat siis näyttävät siisteiltä, eivät punonta tai arista. Kisut kehräävät kun niitä silittelee, mutta vaan nukkuvat.

Onkohan normaalia tuo nukkuminen, kun olivat jo välillä paljon aktiivisempia?
Entä tuo jalkojen värinä ja puistelu?
Pissalla käyvät paljon harvemmin kuin yleensä.
Hilma esim. on käynyt viimeksi yöllä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
 
  « Koti ‹ Alue Sivun alkuun