Kissa rupesi pelkäämään ovikelloa (Luettu 1989 kertaa)
5446
Maitoviiksi
Poissa



Viestejä: 2
Liittynyt: 25.01.2014
Kissa rupesi pelkäämään ovikelloa
25.01.2014 klo 13:04:41
Tulosta viesti  
Hei,

Osaisikohan  joku täällä neuvoa, mitä tehdä kissalle, joka yhtäkkiä rupesi pelkäämään ovikelloa ja ovisummeria? Otin kissani Hesy:ltä  n. puolitoista vuotta sitten, ja viime viikkoon asti se on ovisummerin kuullessaan käyttäytynyt enemmänkin koiramaisesti, eli juossut eteiseen vastaan innostuneena nuuhkimaan ja puskemaan vieraita. Viime viikolla luonani kävi eräs kaverini, jota kissa ei ollut aiemmin nähnyt. Ilmeisesti kissani yhdisti tämän henkilön (ääni, haju, ulkonäkö?) johonkin muuhun ihmiseen, josta sillä on huonoja kokemuksia, ja tavanomaisen käytöksensä sijaan juoksi piiloon, josta tuli pois vasta kun kaverini lähti. En ainakaan huomannut, että mitään erityistä, josta se olisi pelästynyt, olisi tapahtunut.

Tämän jälkeen kissani on joka kerta ovisummerin tai ovikellon kuullessaan juossut suoraan piiloon sängyn alle. Ilmeisesti se äänen kuullessaan pelkää, että ovesta tulee taas se ihminen, jota se syystä tai toisesta pelkäsi.

Kissani on n. 2-3 vuoden ikäinen leikattu maatiainen. Se ei ole aiemmin ollenkaan pelännyt ihmisiä, lukuun ottamatta pikkulapsia, jotka saattavat kontata jahdaten sitä. En tiedä mitä se on joutunut aikaisemmalla omistajalla kokemaan, koska Hesy:llä ei ollut muuta tietoa, kuin että eläinlääkäri oli ottanut sen huostaan. Ilmeisesti sillä kuitenkin oli huonoja kokemuksia muista kissoista, koska Hesy:n hoitajien mukaan se ei tullut ollenkaan niiden kanssa toimeen.

Mietin uuden ovikellon hankkimista, mutta sekään tuskin auttaisi, koska kissani kuitenkin nopeasti osaisi yhdistää sen äänen siihen, että joku on tulossa ovesta sisään, ja ovisummerin ääntä en edes itse voi vaihtaa. Miten voisin totuttaa sen taas olemaan pelkäämättä ovisummeria ja ovikelloa? Kissan käytöksessä ei ole ollut muuta epätavallista. Se syö, juo, käy laatikolla ja leikkii aivan normaalisti, joten en usko, että se olisi mitenkään kipeä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
4Cats
Leijona
****
Poissa


Miau

Viestejä: 1323
Sijainti: Helsinki
Liittynyt: 16.11.2009
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissa rupesi pelkäämään ovikelloa
Vastaus #1 - 25.01.2014 klo 14:11:51
Tulosta viesti  
Itse en tuohon oikein muuta keksi kuin aika. Tällä tarkoitan sitä, että kissa oppii, että kotona on turvassa.

Meidän Sami on kodinvaihtaja ja oli ensin hyvin arka vieraille, tosin taisi johtua siitä, että ei ollut paljoa vieraita nähnyt, ei siitä että olisi pelottavia kokenut.

Meni piiloon pitkään ensin, kun tuli vieraita, tuttujen kanssa oli aina oikea hurisija puskija. Nykyisin on täysin päinvastainen ja on ensimmäisenä puskemassa ja hurisemassa tulee ovesta kuka vaan.

  
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
Toscana
Leijonakuningas
*****
Poissa



Viestejä: 2864
Liittynyt: 21.11.2010
Re: Kissa rupesi pelkäämään ovikelloa
Vastaus #2 - 25.01.2014 klo 17:15:39
Tulosta viesti  
Samaa mieltä 4Catsin kanssa.  Aika auttaa ja tärkeintä, että ei reagoi mitenkään tuohon kissan pelkoon.   Kun ovikello soi, niin anna kissan kipittää piiloon.  Piilosta on turvallista tutkailla tapahtumia ja muiden reaktiota.  Ajan kanssa kissa huomaakin, että eihän ovikellon soiminen tarkoitakaan mitään kamalaa, koska eihän ihmisetkään ala käyttäytymään mitenkään epänormaalisti, ts. jos alkaa voivottelemaan/hössöttämään kissalle, niin se vain voimistaa pelkoa, kun kerran ihminenkin käyttäytyy "oudosti".  

Tähän yhteen tiettyyn ihmiseen kohdistuvaa pelkoa voi olla vaikea saada pois, kun ei tiedä kissan aikaisemmasta elämästä.  Toki siedättämällä eli kutsumalla vierailulle tätä "pelottavaa" ihmistä mahdollisimman usein, voi yrittää jos pelko edes lieventyisi tai sitten on vaan tyydyttävä siihen, että tuon vierailijan aikana kissa menee aina piiloon.  Mutta toivon mukaan ajan kanssa kissa kuitenkin pääsee pois tuosta pelkän ovikellon soimisen aiheuttamasta pelosta. 

Meillä myös esy-kissa, jolla on ollut erilaisia hui-kauhistus-asiota vaikka kuinka paljon, mutta ajan kanssa niistä on päästy tai ovat lieventyneet. 


  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
5446
Maitoviiksi
Poissa



Viestejä: 2
Liittynyt: 25.01.2014
Re: Kissa rupesi pelkäämään ovikelloa
Vastaus #3 - 27.01.2014 klo 11:54:19
Tulosta viesti  
Kiitokset vastauksista. Täytyy kai sitten vain odottaa, että kissa ajan kanssa uudestaan oppii, ettei ovikellosta sittenkään ole mitään vaaraa.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
 
  « Koti ‹ Alue Sivun alkuun