Heippa.

Toivottavasti joku jaksaisi tämän lukea ja antaa mahdollista ohjeistusta/neuvoja. Haimme eilen parivuotiaan tyttökissan, joka on täysiverinen norjalainen metsäkissa. Tyttö on aina kuulemma ollut luonteeltaan sellainen, että tykkää olla omissa oloissaan, mutta kuitenkin hyvin ihmisrakas.

Kun pääsimme eilen kotiin, kissa aika pikaisesti löysi sängyn alle ja on siitä lähtien viihtynyt suurimman osan ajasta siellä. Aluksi tyttö ei uskaltanut tulla sängyn alta pois, mutta saimme totuteltua sen läsnäoloomme antamalla naksuja, juttelemalla ja lopulta silittäen. Tyttö alkoi välittömästi kehrätä, kun tulimme eri ajoin sängyn viereen hakemaan kontaktia siihen. Illan aikana jossakin kohtaa mieheni kanssa saimme houkuteltua tytön sängyn alta pois ja kissa käveli pitkin olohuonetta ja eteistä häntä pystyssä tutkien ympäristöä ja puskien samalla oven pieliä ja muita eteen osuvia spotteja. Lopulta tyttö löysi ruoka-astioille ja söikin normaalisti, sekä kävi hiekkalaatikolla ja tuli puskemaan meitä kumpaakin, kehräsi ja pyyteli rapsutuksia kääntyen selin makaamaan ja kieri matolla hetken käyden aina välillä puskemassa ja tutkaillen ympäristöä. Jonkun ajan kuluttua tyttö sitten meni kuitenkin takaisin makuuhuoneen sängyn alle ja vietti siellä suurimman osan yöstä, mitä nyt välillä meidän herätessä yöllä tuli taas puskemaan ja kehräämään. Nostettiin se yöllä sängyllekin nukkumaan, mutta ei viihtynyt kauaa, vaan aika pikaiseen meni takaisin sängyn alle.

Tätä on nyt sitten jatkunut tänäänkin, mutta tänään huomasimme, että kissa erittäin helposti säikkyy jääkaapin ääniä, naapureiden kävelyä käytävällä, ääniä ulkona jne. ja ne saavat tytön juoksemaan välittömästi takaisin sängyn alle piiloon. Meidän puhetta, astioiden tiskaamista tai edes liikkumista tyttö ei pelkää tai vieroksu yhtään. Ongelma onkin, ettei tyttö viihdy huoneistossamme (paitsi siellä makuuhuoneen sängyn alla) kauaa ja tulee olohuoneeseen melkeinpä ainoastaan silloin, kun kisuttelemme sen sängyn alta pois. Olemme tänään saaneet muutaman kerran leikittyäkin tytön kanssa olohuoneessa, kun yritimme tutustuttaa tyttöä sitä kautta olohuoneeseen, keittiöön ja raapimispuuhun, jossa tyttö kuulemma aiemmassa kodissaan tykkäsi aina nukkua. Yksi kerta kuitenkin keskeytyi siihen, että tyttö ehti tohinoissaan yrittää kiivetä raapimispuun suoraa raapimispalkkia pitkin ehkä noin. 20-30cm, eikä päässyt tasanteelle, vaan joutui laskeutumaan palkkia pitkin alemmalle tasanteelle takaisin, mikä sai tytön _välittömästi_ juoksemaan sängyn alle, eikä enää tulemaan meidän luokse, jolloin annoimme olla sen taas rauhassa.

Myöhemmin tänään, kun tulimme takaisin kaupoilta, tyttöä ei näkynyt missään ja vasta jonkun ajan kuluttua huomasimme, että kissa on änkenyt itsensä sängyn alle paljon kauemmas paikkaan, josta sitä ei enää kunnolla näe. Aiemmin saimme kissaan suoran näköyhteyden (vaikka olemme välttäneet suoraa katsekontaktia) ja pystyimme helposti koskettamaan. Pohdimme, että olisiko tyttö pelästynyt menoamme/tuloamme (oven tömähdys ja askeleet käytävässä), kun jo naapureistakin pelästyy niin pahanpäiväisesti. Menin kuitenkin jonkin ajan päästä sängyn yläpäädyn kautta tarjoamaan kättäni tytölle, kun tyttö ei lempeästä juttelusta huolimatta tullut alta pois. Huomatessaan käteni tyttö oikein tarjosi kaulaansa siliteltäväksi ja kehräsi, ja hetken päästä pyydettyäni tulikin alta pois ja vierelläni kehräten olohuoneeseen, puski meitä kumpaakin ja tykkäsi leikkiä, sekä söi ja joi normaalisti.

Nyt sitten taas on tyttö mennyt sängyn alle, vieläpä sinne kauemmas nyt, mihin kai löysi kauppareissumme aikana, emmekä ole enää menneet häiritsemään, mutta olemme hieman hämmentyneinä, miten meidän kuuluisi toimia.

Mitä mieltä olette tästä ja miten meidän kannattaisi edetä, että saisimme hiljalleen tytön tuntemaan ympäristön turvalliseksi ilman, että tarvitsisi olla sängyn alla (aiemmassa kodissaankin viihtyi lattialla, sohvalla, raapimispuussa jne. makoillen)?

Aa, selkis. Olen tässä ehtinytkin jo lueskella, että palstoilla usein on kuvattu tilanteista, jossa kissa olisi arka myös ihmisiä kohtaan, mutta sepä tässä meitä hämmentääkin, että kissa kuitenkin meistä näyttäisi pitävän, muttei vielä ole täysin tottunut ympäristöön. Aikahan tätä tilannetta tuntuisi helpottavan. Kiva kuitenkin kuulla, että teilläkin kissa tottui jo 3 päivän jälkeen, vaikka olikin arempaa laatua. Pitää vain olla kärsivällinen ja antaa aikaa niin paljon kuin tyttö sitä vaatii.

Saatiin taas todella helposti tyttö sängyn alta hetki sitten pois, kun mentiin jutteleen. Alkoi taas heti kehräämään, kun vähänkin antoi sängyn alle huomiota ja jo kohta nousikin jo sieltä pois. Alkaa jo näyttää siltä, että tyttö nauttii saamastaan huomiosta ja pyytämisestä sängyn alta pois, varmaankin luo turvaa. Nyt päätimme olla hetki antamasta turhaa huomiota, kun meidän seurassa täällä olkkarissa on ja tyttö istuikin ikkunan ääressä sohvan nojalla jo tovin, eli meidän seurassakin uskaltaa olla jo kauemmin muualla kuin makkarista käsin. Jee.

Joo, kaikeksi onneksi kissa on tosiaan sosiaalinen - se yleensä helpottaa muuttostressiä. Meillä kävi erään maine coonin kanssa juuri näin, kun vietiin se äidille ja isälle Raipen kaveriksi. Tiedossa tosin oli, että on hyvin arka uudessa paikassa ja niin vain siinä kävi, että saman tien kun kopasta pääsi, siitä tuli sängynaluskissa. Ensimmäisinä päivinä sitä näki juuri ja juuri silloin, kun meni silittelemään, mutta olisikohan ollut neljäs tai viides päivä kun se alkoi luottaa siihen, ettei sitä kukaan syö ja alkoi nukkua sohvalla ja meidän vieressä. Tämän aikaa siis oli eristyksissä muista kissoista, kun emme halunneet järkyttää neitiä kerralla liikaa

Viidennen päivän jälkeen alettiin sitten yksitellen totuttaa talouden kissoihin ja viikossa neiti omisti jo täysin tuon huoneen eikä mennyt piiloon enää.

Tosi hyvin teillä on lähtenyt käyntiin ja rohkaisisin juurikin aina kun mahdollista, houkuttelemaan neitiä leikkeihin. Leikkiessään kissa yleensä unohtaa kaiken muun ja huomaamattaan rohkaistuukin.