Kissa raapii yllättäen ku silittää (Luettu 3145 kertaa)
Minä,kissa,koira
Ex-jäsen


Kissa raapii yllättäen ku silittää
03.08.2012 klo 11:16:33
Tulosta viesti  
Minulla on kodinvaihtanut 15v narttu, steriloitu kesäkuussa ja kliinisesti terve luki paperissa. Kissa ollut meillä reilun viikon. Mitä voisi koettaa että lopettaisi seuraavan käytöksen, tulee itse puskemaan ja kehrää, kun vähän silittää yhtäkkiä huitaiseekin, itse olen välttynyt naarmuilta mutta lapset saaneet osumia.

Eläinlääkäri neuvoi että kun kissa tulee, niin ei silitä vaikka sitä itse pyytää eli torjutaan kissan lähestyminen. Lisäksi ehdotti että itse houkuttelisin kissan siliteltäväksi ja antaisin herkun esim kanaa. Kokeilin tätä, mutta annoinko liikaa kanaa kun alkoikin murista jolloin sitten itse vetäydyin.

Suurimman osan päivää on rauhallinen ja nukkuu paljon, nämä yllättävät raapaisut vain pelottavat, tällaiseen en ollut varautunut, olin varautunut että pissat voi olla missä tahansa ym mutten raapimiseen. Kuinka tarkkaan kissat vaistoaa ihmisen tunnetilan? Myönnän pelkään kissaani vaikka se on jopa pieni, ehkä 3 kiloinen.

Feliwey on käytössä myös kissanminttua laitan toivomiini paikkoihin.

Meillä on myös vanha todella kiltti koira joka ei ole kissan läsnäolosta piitannut yhtään. Lemmikkien välisiä kahnauksia odotin, niitä ei ole oikeastaan ollut lainkaan.

Tuohon yhtäkkiseen raapimiseen olen löytänyt paljon eri neuvoja, mutta esim niskasta ottoa eläinlääkäri ei suositellut lainkaan koska kissa on vasta meille tullut, ehdotti vain tiukkaa ei sanaa jota olenkin käyttänyt. Onko joku kokeillut tuota makupaloilla houkuttelua ja silittämistä samalla?
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kisuneiti
Karvakorva
*
Poissa


kampi herra aina sydämmessäni

Viestejä: 55
Liittynyt: 28.04.2012
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #1 - 03.08.2012 klo 11:27:25
Tulosta viesti  
meillä alussa ramses raapaisi 2viikon aja sitä joka yritti silittää mutta meillä toi ruoka juttu toimi kun antaa hiukan kalaa tai kanaa nii silloin antoi silittää. Mutta jotkun kissa eivät vain tykkää olla sylissä tai että niitä silitetään.  Hymiö
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Minä,kissa,koira
Ex-jäsen


Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #2 - 03.08.2012 klo 11:31:48
Tulosta viesti  
Kiva kuulla muilla myös asiasta kokemusta. Kokeilen antaa sitten vain hitusen sitä kanaa enkä anna lisää vaikka kerjää.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
lara
Leijona
****
Poissa



Viestejä: 1412
Sijainti: Vantaa
Liittynyt: 25.11.2009
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #3 - 03.08.2012 klo 11:54:14
Tulosta viesti  
Kannattaa kokeilla kissalle sähähtämistä silloin, kun se läppäisee tassulla. Se on kissamainen tapa kertoa, että läppäisy ei ole hyväksyttävää.

Onko tätä tapahtunut myös aiemmassa kodissa tai paikassa, josta saitte kissan (jos se ei ollut kissan edellinen koti)?

Pakko kysyä, että miksi olet ollut varautunut siihen, että pissat voisivat olla missä sattuu, sillä kissat tunnetusti ovat erittäin siistejä eläimiä? Hymiö
  

Kedi ~ 2008
Aava SBI n 21, 3/2012

RIP Kaitsu ~ 7/2009-24.11.2011
Sivun alkuun
WWW  
IP kirjattu
 
gatis
Mörökölli
***
Poissa


Nastamuumiot

Viestejä: 833
Sijainti: Espanja
Liittynyt: 21.06.2010
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #4 - 03.08.2012 klo 12:51:25
Tulosta viesti  
Olennaista tilanteessa mielestäni on: kissa on jo 15-vuotias, kodinvaihtaja ja on ollut teillä vasta viikon, mikä on todella lyhyt aika.

Onko tämä ensimmäinen kissanne? Jos näin on, kannattaa muistaa, että "koirapsykologia" soveltuu huonosti kissoihin. On normaalia, että alussa on luottamuspulaa, joten mielestäni kaikki ns. ruumiillinen kuritus (tuo niskasta otto jne) ainoastaan muuttaisi tilannetta huonommaksi.

Antakaa kissalle aikaa (= viikkoja tai jopa kuukausia), herkkuruoilla lahjominen yleensä myös toimii hyvin. Tuo murina saattoi johtua siitä, että kissa tavallaan puolusti ruokaansa (ehkäpä entisessä kodissa ei saanut syödä rauhassa). Meillä on tällä hetkellä kotihoidossa alun perin ns. villikissa, joka toisena päivänä meillä puri pakkotilanteessa minua pahasti käteen. Muutenkin sen reaktiot olivat selvästi kadulta peräisin. Nyt jo useamman kuukauden jälkeen luottamus alkaa olla kunnossa ja jopa massua saa hieman silittää. Itsekin pelkäsin kissaa (tai lähinnä uudelle tuhdille antibioottikuurille joutumista ) jonkin aikaa, mutta hiljakseen kissan ehdoilla eteneminen on tuottanut tulosta.
  

Lara 3/2007
Nikita 3/2007
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Toscana
Leijonakuningas
*****
Poissa



Viestejä: 2864
Liittynyt: 21.11.2010
Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #5 - 03.08.2012 klo 13:30:41
Tulosta viesti  
Samaa mieltä kuin gatis.  Kissa on jo iäkäs ja on hyvä myöskin huomioida, että kaikki mitä kissan elämässä on aikaisemmin tapahtunut, vaikuttavat käytökseen.  Onko tietoa, millainen tuo aikaisempi koti on ollut ?  Miksi kissa on kodinvaihtaja ? 

Kissa kehrää mielihyvästä, mutta myöskin muissakin tilanteissa.  Puskemalla kissa merkitsee teitä ihmisiä omaksi laumanjäseniksi, jättää siis oman hajunsa teihin.  Tassulla huitaisu silitystilanteessa heijastaa kissan epävarmuutta, tykkäisi silityksestä, mutta taustalla voi jopa kummitella aikaisemman elämän negatiivinen kokemus ihmisen kädestä.  Epävarmuus voi myös heijastua ihan pelkästään vielä tässä vaiheessa epäluottamuksesta, kissa on ollut teillä vasta viikon ja aikuisella iäkkäämmällä kissalla menee oma aikansa kunnes kotiutuu.  Antakaa kissan rauhassa tutustua teihin ja tehdä asioita omasta aloitteesta, välttäkää aluksi silitystä.  Vierasta kissaa pitäisi aina aloittaa silittämään kissan poskista, siitä edeten niskaan ja selkään.   Tuo tassulla huitaisukin voi riippua siitä, millä tavalla ja mistä kohtaa olette silittäneet. 

Iäkäällä kissalla voi myös olla jotain sellaista vaivaa, jolloin silittäminen aiheuttaa kipua ja luonnollisesti seurauksena tassulla huitaisu.  Millä tavalla kissa on "kliinisesti terveeksi" todettu ? 
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Minä,kissa,koira
Ex-jäsen


Re: Kissa raapii yllättäen ku silittää
Vastaus #6 - 03.08.2012 klo 13:48:24
Tulosta viesti  
Kun kissa vaihtaa kotia ajattelin stressi voisi ilmetä vääriin paikkoihin pissaamalla. Silityksen aikaista huitaisua en ole edelliseltä omistajalta kysynyt, oletin sen liittyvän vain uuteen kotiin. Kissan sanottiin olevan seurallinen ja että saa silittää ym.

Kodinvaihdon syynä oli ettei tämä tullut toimeen perheen toisen kissan kanssa, tarkemmin en asiaa kysellyt mitä se tarkoitti tai kuinka kauan sitä oli jatkunut.

Meille kissan toi omistaja mutta kissa oli ollut muutaman viikon jossain hoidossa, ei tullut kotoa.

Sain kesäkuulla tehdyn sterilisaation ja lääkärintarkastuksen kopion ja siinä lukee "kliinisesti terve". Hammaskiveä oli poistettu. Ei lukenut mitään jatkoseurantaa että kissaa pitäisi viedä lähiaikoina lääkäriin.

Niin ja ensimmäinen vk meni ilman huitaisuja, tosin annoimme kissan olla täysin omissa oloissaan, en yrittänyt edes silittää enkä ottaa syliin tms, tällä toisella viikolla se on sitten itse alkanut tulla kontaktiin.

Tämä on toinen oma kissa, yksi ollut pennusta asti. Koirakin on minulla nyt toinen oma.

  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
 
  « Koti ‹ Alue Sivun alkuun