Sivunvalintanappi Sivu: 1 2 [3] 4  Lähetä aihe | Tulosta
Kissanäyttely, jymähtänyt (Luettu 33861 kertaa)
santis
Karvakorva
*
Poissa



Viestejä: 134
Liittynyt: 22.02.2007
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #30 - 21.11.2011 klo 21:58:42
 
Laitetaas tähän näkökulmaa CFA näyttelyiden osalta Hymiö

Kissojen häkit pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään ns.eurotyyliin eli häkit kehinä, sisäpuolella omistajat ja ulkopuolella kiertää yleisö. Messukeskukseen saa häkit eurotyylisesti(viimeksi kutsusta unohtui valitettavasti maininta siitä ja muutamilla olikin normiverhot) kun taas esim.Rantapuistossa häkit on pakko laittaa riviin ja silloin omistajilla on usein pientä barrikadin alkua häkkien edessä.
Kissat eivät ole rotujärjestyksessä, vaan ne on järjestetty omistajan sukunimen mukaiseen aakkosjärjestykseen ja tästäkin poiketaan koska näytteilleasettajilla mahdollisuus toivoa mm.päätypaikkaa ja sijoittamista ystävänsä/ystäviensä viereen. Omistajilta voi kysellä kissoista, mutta usein tarvitaan hieman englannintaitoa koska moni näytteilleasettaja tulee mm.keski-euroopasta ja venäjältä. Olipa viime näyttelyyn yksi tullut jopa Malesiasta asti  Mahtava
Jos kissa pärjää hyvin niin se voi parhaassa tapauksessa "joutua" esim.8 ringin näyttelyssä tuomarin arvosteltavaksi 16kertaa viikonlopun aikana(perusarvostelut+finaalit) joten paras paikka eri rotujen "bongaamiselle" on eri tuomareiden finaalit joissa tuomarit kertovat hieman ko.rodusta ja kissasta sekä yhdistyksen rotuesittelyt. Enimmäkseen näytteilleasettajat käyttävät sturdeja ja jo sen takia kissoja näkee parhaiten arvostelujen aikana(tässäkin luettelo on suureksi avuksi,jotta mm.näkee minkä rotuinen/ikäinen/niminen kissa kulloinkin on arvosteluvuorossa)  Hymiö
  

Maine coonit Kaaos(02-09), Elvis, Frida ja Indy
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Lassi_ja_Lilja
Mörökölli
***
Poissa


Kaksi karvatassua NFO
7/2009

Viestejä: 996
Liittynyt: 26.03.2010
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #31 - 22.11.2011 klo 07:56:33
 
Meillä on ollut häkin päällä sellainen läpyskämallinen valokuvakansio, johon mahtuu noin 20 kuvaa. Takakanteen on tehty pieni reika, josta se on joustavalla narulla häkissa kiinni. Hyvin on pysynyt tallella eikä ollut kallis investointi. Eniten sitä selaillaan yleensä näyttelyissä,  joissa on lapset mukana kun lapset aina muistavat mainostaa, että tuossa on kuvia meidän kissoista. Katsokaa, katsokaa.  Virnistys
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Tabby
Ylläpitäjä
*****
Poissa


Valvova silmä

Viestejä: 10182
Sijainti: Lohja
Liittynyt: 04.05.2004
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #32 - 23.11.2011 klo 13:30:48
 
Eiköhän tuo mahda Räihä burmia kasvattaa Hymiö

Mutta itse aiheeseen. Tulen aamulla siinä klo 6.30-8 näyttelypaikalle ja lähden kotiin ehkä hyvällä tsägällä klo 18. Kahtena päivänä peräkkäin. Ei kestä mulla muutenkin kipeä selkä seisoskelua yli 10 tuntia per päivä. Oman kissan häkin edessä taas istun siksi, että en todellakaan tullut näyttelyyn viettämään päivää erossa kissastani vaan kissan kanssa. Ottihan aloittaja nyt huomioon sen, että näyttelyssä on useamman ihmisen kissoja? 10 kissaa vierekkäin voi olla yhtä kuin 10 omistajaa vierekkäin = tuolirivistö. Ei nuo tuolit kestä kuin 100 kg painoa, harvassa tapauksessa voi useampi omistaja istua samalla tuolilla sylikkäin Silmänisku

Esim. mun tapauksessa ei todellakaan tule kyseeseen, että ottaisin jonkun kiikkerän ja kovan jakkaran näyttelyyn - kyllä mä otan ihan sen retkituolin. Joo, se tosiaan on retkituoli eikä nojatuoli. Mun perse ei kestä kovia tuoleja ihan siitä yksinkertaisesti syystä, että häntäluu on aikoinaan vaurioitunut. Mutta näytteilleasettajanahan mun toki pitäisi oma terveyteni asettaa noin sijalle 10.

Yleisö maksaa sisäänpääsystä jotain 4-6 €. Aloittaja varmasti tietää, että minä maksan veteraanikissan näyttelymaksuja n. 45 €/päivä. Kumpi meistä maksaa enemmän? Niinpä, taidan olla minä. Sitten kun sinä maksat sisäänpääsymaksua saman verran niin voit tulla mulle urputtamaan kuinka istun kissani häkin edessä viettämässä aikaa kissani kanssa Hymiö

Mun kissoihin saa koskea kun kysyy luvan. Saa harjatakin jos niin tahtoo. Usein kysyn ihan itse, haluaako kissaani ihasteleva ihminen kenties rapsuttaa kissaa kun se niin kovasti rapsutuksista ja huomiosta nauttii. Moni lapsi on ollut selvästi iloinen saadessaan harjata pitkäkarvaisen kissani ennen kuin kissa menee arvosteluun. Kerron mielelläni omasta rodusta ja kyselijöitä riittää yleensä kymmeniä.

Mutta mutta... Mulla on mennyt hieman luotto näyttely-yleisöön. Whiskasin nameja jaetaan ilmaiseksi ja jokuhan sitten keksii niitä tunkea kissani näyttelyhäkkiin. Pekulla on erittäin paha vehnäallergia ja Whiskasin namithan nyt ei muuta sisälläkään kuin vehnää. Keväällä jouduttiin poistumaan kesken näyttelypäivän kun joku vatipää oli Pekulle ehtinyt nameja antaa. Eikä ollut kyse siitä, että minä jouduin poistumaan Pekun kanssa. Mulla oli näyttelyssä kaksi omaa kissaa + mun kyydillä tuli yksi ihminen ja hänen kaksi kissaansa. Ei muuta kuin poistumislupa vaan kaikille... Kai sen nyt pitäisi olla itsestään selvää ettei näyttelyssä oleville kissoille anneta mitään syötävää ilman omistajan lupaa! Ihan tälleen pikku vinkkinä: yksi eläinlääkärireissu kustansi 400 € kun korjailtiin vähän vehnättömänä markkinoidun ruoan aiheuttamia vaurioita. Se on pitkä penni siitä, että joku antaa muutaman Whiskasin namin Pekulle. Noh, ei onneksi sentään keväällä jouduttu viemään Pekua tiputukseen mutta sekin olisi voinut olla ihan realistinen vaihtoehto.

Mäkin voisin kritisoida näyttely-yleisöä jos haluaisin Silmänisku Miksi pitää alkaa mulle väittää vastaan, että "Maatiaiskissa?! No eikä ole kun on noin pitkäkarvainen! Norskihan se on - taikka maine coonia täytyy ainakin olla." vaikka mä ihan satavarmasti itse tiedän mikä mun kissa on. Ei ole tapana valehdella, kissan esittelylappuunkaan en kirjoita maatiaiskissa jos kissa ei sitä ole.

Ai niin. Pekuhan reagoi joka kerta kuullessaan oman nimensä. Olen nyt vakavasti harkinnut nimen jättämistä pois näyttelyhäkin kattokankaasta, koska Peku oli esim. Lemmikkimessujen jälkeen tosi puhki kun ei saanut näyttelyssä nukuttua ollenkaan ihmisten hokiessa koko ajan PEKU! Surullinen Meni koko maanantai vain nukkuessa. Normaalistihan tuo ei näyttelyissä väsy sen kummemmin kuin kotonakaan, mutta nyt kun on muutamassa näyttelyssä ollut tuo kissan nimi esillä niin on kissa selvästi väsyneempi näyttelyn jälkeen.
  

HCS n 09 Laku R.I.P.
HCL n 09 Peku
HCL n 24 09 Lula
HCS n 02 Ässä
HCS n 24 Ninja
HCL n 24 Traks
HCL n 23 Hertta
HCL n 09 Kelmi
Sivun alkuun
WWW | Facebook | ICQ  
IP kirjattu
 
Ansi
Leijonakuningas
*****
Poissa



Viestejä: 4619
Sijainti: Nastola
Liittynyt: 11.09.2009
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #33 - 23.11.2011 klo 14:09:17
 
Lainaus:
Ai niin. Pekuhan reagoi joka kerta kuullessaan oman nimensä. Olen nyt vakavasti harkinnut nimen jättämistä pois näyttelyhäkin kattokankaasta, koska Peku oli esim. Lemmikkimessujen jälkeen tosi puhki kun ei saanut näyttelyssä nukuttua ollenkaan ihmisten hokiessa koko ajan PEKU! Surullinen Meni koko maanantai vain nukkuessa. Normaalistihan tuo ei näyttelyissä väsy sen kummemmin kuin kotonakaan, mutta nyt kun on muutamassa näyttelyssä ollut tuo kissan nimi esillä niin on kissa selvästi väsyneempi näyttelyn jälkeen.


Hyvä pointti tuokin. Mielläkin Hippu reagoi aina nimeensä (paitsi tuhmuuksia tehdessään). Kokeillaan nyt kuitenkin miten menee nimilapun kanssa. Tuskinpa Hippu kauheasti saa nukuttua muutenkaan kun on eka näyttely ja varmaan jännittää.

Tuo on oikeasti ihan todella huolestuttavaa, että yleisö tunkee noita makupaloja häkkeihin. En todellakaan osannut kuvitellakaan moista tapahtuvan, mutta toisaalta olisihan se pitänyt tajuta, kun tietää miten ajattelemattomia ihmiset voi ylipäätänsä olla. Ei kyllä tee mieli kauheasti jättää Hippua vartioimatta häkkiin, täytyy hoitaa shoppailut pikakierroksella...
  

Mökö ja Luru, maatiaissisarukset, s. 20.6.2009
IP FI*Draconian Ataegina "Hippu", NFO, s. 10.4.2011
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hankki
Karvinen
**
Poissa


Täällä on kivaa!

Viestejä: 304
Sijainti: Helsinki
Liittynyt: 15.02.2010
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #34 - 23.11.2011 klo 14:09:35
 
Komps Tabby  Hymiö

Tuo ruoka-allergia juttuhan oli juurikin Pekusta josta mainitsin aiemmin, itsellä ois menny herne tollasessa tilanteessa niin syvälle nekkuun, että sitä ois saatu sieltä edes pihdeillä pois.

Ja kiitos tarkennuksesta, itsekin burmia epäilin, mutta en halunnut lähteä arvalla heittelemään  Silmänisku.

Mullakin ois oikeesti välillä muutama sana sanottavan yleisölle. Joo, on niitä kieltolappuja, että älä koske kissaan, mutta harvase kerta jollain on nakit kiinni sturdissa. Kissoja saa silittää luvan kysyttyään, kädet desattuaan (mulla on käsidesiä aina mukana, mutta kun mekin maksetaan siitä, niin ei sitä ole siellä ilmaisjakelussa), mutta kaikkia pentuja en anna koskea. Näytän kissojani mielelläni ja vastaan kysymyksiin, mutta kun kysytään, että paljonko ks. kissarotu maksaa ja sanot hinnan, niin johan ollaan päivittelemässä että "KAMALAN KALLISTA". Onhan ne tosiaan tyyriimpiä kuin navetan takaa haetut tutkimattomat ja rokottamattomat pennut. Omieni vanhemmat kun on terveystutkittuja ja terveiksi todettuja. Ulkonäkö ei miellytä tietenkään kaikkia, mutta itsepähän olen rotuni valinnut ja siitä pidän. Eipä kuitenkaan paljoa siinä kiinnosta enää olla mukava kun kuraa tulee niskaan. En minäkään hauku kenenkään rumia lapsia.

Samoin välillä kiukutta se, kun kamalalla kiireellä olet hakemassa kissaa arvosteluun niin häkin luona on kamala ihmismuuri. Kun yrität nätisti pahoitella, että anteeksi, pääsiskö läpi, niin lihaskaan ei värähdä tai sitten saat vastaukseksi vihaista silmien pyörittelyä. Onpa mun omat eväätkin joku joskus ystävällisesti pistellyt tyynesti poskeensa kun ovat olleet häkin vieressä. Kerran myös todistin kuinka vanhempi tarjosi lapselleen mun makeisia, jotka olin laittanut itseäni varten sturdin sivutaskuun, että eikös tää oo yhtään törkeetä käytöstä?

Tabbyn kanssa olen samaa mieltä, me maksamme noin nelinkertaisen summan kissojen näyttelyttämisestä näytteilleasettajana, joten eiköhän sitä silloin saa edes jostain itse päättää.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hanselmiina
Ex-jäsen


Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #35 - 23.11.2011 klo 14:49:11
 
Minä olin ekaa kertaa kissan kanssa näyttelyssä viime viikonloppuna. Ihmettelin myös osittain yleisön toimintaa, vaikka pääosa ihmisistä olikin mukavia ja heidän kanssaan oli kiva jutella kissoista.

Asia joka jäi vaivaamaan oli se, että Vertin häkissä oli sellainen varmistava kiinnitysklipsi oven kohdalla, koska Vertti on aika näppärä ja reipas kaveri. Kun kävin syömässä ja palasin häkille (olin pois noin 10 minuuttia), niin joku oli ottanut klipsin irti. Oliko häkkiä avattu, sitä en tiedä, mutta miksi tuollaista täytyy tehdä? Se klipsi oli siinä ihan tarkoituksella eikä räplättäväksi  Vihainen
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
pikkujellona
Ex-jäsen


Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #36 - 23.11.2011 klo 14:55:55
 
Lainaus:
Tulen aamulla siinä klo 6.30-8 näyttelypaikalle ja lähden kotiin ehkä hyvällä tsägällä klo 18. Kahtena päivänä peräkkäin. Ei kestä mulla muutenkin kipeä selkä seisoskelua yli 10 tuntia per päivä. Oman kissan häkin edessä taas istun siksi, että en todellakaan tullut näyttelyyn viettämään päivää erossa kissastani vaan kissan kanssa. Ottihan aloittaja nyt huomioon sen, että näyttelyssä on useamman ihmisen kissoja?

Otin ja jopa ymmärsin  Hymiö
Barrikaadin tekoa en ymmärtänyt ja edellä mainitut seikat eivät tee siitä yhtään fiksumpaa. Kummasti vaan suurempi osa näyttelystä oli ilman barrikadeja. Tietty on kiva tehdä siihen sopivaan paikkaan oma keskustelukerho, mutta näyttelytapahtumissa pitäisi miettiä kokonaisuutta.
Ketään ei häiritse yksittäinen tuoli, mutta pitkä rivi viestittää selkeää sanomaa "älä tule tänne".
Olen ollut monella ständillä, joten tiedän tuon rupeaman raskauden. Istumaan pitää päästä välillä.

Lainaus:
Sitten kun sinä maksat sisäänpääsymaksua saman verran niin voit tulla mulle urputtamaan kuinka istun kissani häkin edessä viettämässä aikaa kissani kanssa Hymiö

Vaikka hymiöllä, kuitenkin kertoo asenteesta.  Surullinen
Toiseksi, kenelle olen urputtanut, olen kertonut yleisellä tasolla.
Entä sitten kun vieraat ovat poissuljettuja? Mitähän sitten maksaa näyttelypaikka. Eikö näyttelyillä ole myös tarkoitus markkinoida kissoja?

Lainaus:
Mäkin voisin kritisoida näyttely-yleisöä jos haluaisin Silmänisku

Teit muuten sen jo hyvin selkeästi.



Oikeastaan tässä keskustelussa kohtaa ja jopa törmää kaksi erilaista asiakaskuntaa, näytteileasettajat ja näyttelyvieraat.

Tietenkin peruskysymys on, kenelle nämä näyttelyt ovat, jos pelkästään näyttelyasettajille, niin miksi sitten myydä edes lippuja tuonne?

Esitin näyttelyvieraan kannalta ajatuksia, jotka olisivat hyvin helppo toteuttaa. Kerrataan:
1) Rodun maininta häkin päällä; keskustelun pohjalta ei ole olemassa sääntöjä mikä tuon kieltäisi (nimi lienee sitten sekundäärinen asia)
Monet olivat näin tehneet, jotkut eivät. Ei muuten maksa montaa senttiä.
2) barrikadit
tähän on ilmeisesti huomattu jo puuttua joissakin näyttelyissä
Lainaus:
Kissojen häkit pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään ns.eurotyyliin eli häkit kehinä, sisäpuolella omistajat ja ulkopuolella kiertää yleisö

"Näytteileasettaja maksaa enemmän" on veruke huonoon käytökseen.
Niin kauan kun noihin näyttelyihin halutaan näyttelyvieraita on syytä ottaa vieraiden toiveet huomioon.
3) häkki vai kalvo vai tiheä verkko
Suurin osa vieraista tuskin tajuaa, että ruokkimen voisi olla pahasta. Tästä olemme samaa mieltä.
Tietty lappu: "erikoisruokavalio, älä tapa minua ruokkimalla" voisi kertoa enemmän ja toimia.
Visuaalisesti vain "sturdimaisesta" verkosta näkee tosi huonosti. Ja näin muutaman kalvoikkunalla varustetun häkin, se olisi kaikille hyvä.

Hämmästelen tässä näitä kommentteja, kun näyttelyssä kaikki tapaamani näytteileasettajat olivat ystävällisiä ja kohteliaita kuten muutkin kissaihmiset.

toki kissaihmisenä ymmärrän suuren huolen vaarallisen ruo'an antamisesta
hölmöjä löytyy aina
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
pettta
Mörökölli
***
Poissa



Viestejä: 642
Sijainti: Hämeenlinna
Liittynyt: 25.03.2011
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #37 - 23.11.2011 klo 14:57:41
 
Vaikka en näyttleyissä vielä ole näytteilleasettajan roolissa ollut, ymmärrän Tabbyä ja Hankkia totaalisesti, itse teen tarjoilijan töitä, ja työ on pääasiassa seisoskelua, on sielä näyttelyissä oltava penkki tai jakkara että pääsee välillä istahtamaan ja lepuuttamaan jalkoja ja varsinkin selkää.

Sekä tuo yleisön tekemä ihmismuuri siihen häkin eteen on raivostuttavaa, varsinkin jos ei väistä kun kissanomistaja tulee paikalle. (töissä koin samaa tiskihuoneeseen mentäessä, ihmiset ei väistä vaikka mulla olis puolentoista metrin korkuinen pino laseja kädessä.) Toki olen itsekkin saattanut olla omistajan edessä, mutta jos minulta pyydetään että väistäisin niin tottakai väistän.

Toki turistina on kiva kun pääsee näkemään kissoja jos näkee (itse ainakin olin aina väärässä paikassa väärään aikaan), mutta pääasiassahan nuo näyttelyt on suunnattu niille jotka sinne kissojen kanssa osallistuu. Ja ymmärrän pienenosan aloittajan näkemyksestä, mutta en todellakaan kaikkea.
  

Muru 11/2009
Hönö 06/2010
Lucifer 08/2010
Demoni 10/2011
       ~♥~
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
kisumamma
Ex-jäsen


Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #38 - 23.11.2011 klo 15:05:37
 
Joo, mullekin tuli tästä ketjusta enemmän vaan fiilis, että emme mene kissanäyttelyihin katsojiksi (tai olemaan tiellä). Niitä ei ole tehty meitä varten, vaan se on sisäpiirin keskinäistä supinaa ja serttien keräilyä varten.

Toki ymmärrän kasvattajien näkökulman asiaan, varsinkin osallistujina, mutta kissanäyttelyitä usein perustellaan kissatietouden lisäämisellä. Jos niistä tulee kissojen kauneuskilpailut ilman mitään tiedottavaa funktiota, ja kasvattajat ainoastaan hakevat sieltä merkintöjä, jotta voivat myydä paremmin pentujaan, ja samat ihmiset pyörivät siellä listaten suorituksiaan ja arvostellen toisiaan, niin kyllähän se vähän makaaberia touhua kaikkinensa on. Ehkä yhdistysten olisi hyvä pohtia, mikä idea kissanäyttelyissä on?

Mutta olisipa kissoillekin enemmän tapahtumia, joissa esiteltäisiin kissoja, rotuja, kissojen hoitoa yms asioita ihmisille, kuten koiria messuilla. Soisi ihan kissojen itsensä takia, että hyvät kissanhoitotavat, kissarodut yms tulisivat tutuksi myös isolle yleisölle. Ehkä tuollainen tapahtuma kuuluisi ihan muualle kuin kissanäyttelyyn.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
pikkujellona
Ex-jäsen


Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #39 - 23.11.2011 klo 15:09:36
 
Sinänsä jännää että näyttelyssä oli ystävällisiä ja mukavia ihmisiä.
Olisin vaan halunnut nähdä enempi rotuja, nyt sai monesti arvata mitä missäkin on, jos on.
Nettikeskustelussa on helppo laittaa sanoja toisen suuhun ts vääntää keskustelusta elämää suurempi.
Ja missään muussa "messu"-tapahtumassa tälläistä ei hyväksyttäisi. Saivarrella voi "messu" -sanasta muualla.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hankki
Karvinen
**
Poissa


Täällä on kivaa!

Viestejä: 304
Sijainti: Helsinki
Liittynyt: 15.02.2010
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #40 - 23.11.2011 klo 15:39:30
 
Tässä ei olekaan kyse "messuista" vaan kissaNÄYTTELYSTÄ. Messut ovat asia erikseen ja Ylläri, itsekin teen niissä töitä ja tiedän tuon tavan miten siellä työskennellään. Siellä on tarkoitus edustaa ko yrityksen tuotteita, kissanäyttelyssä sinulla on mukana omat perheenjäsenet, pikkasen eri asia siis.

Mun mielestä koko topicin olisi voinut aloittaa myös tavalla: huomasin näitä asioita, voisiko asiat tehdä toisella tavalla vai miksi ne ovat näin?. Eikä suoraa syyttelyä ja tokaisua että: EN TULE SEURAAVAAN VIITEEN VUOTEEN.

Kisumammalle haluan vielä mainita, että FIFe: alaisen Suomen Kissaliiton tapahtumakalenterista löytyy päivät esittelynäyttelyistä, joissa varmasti lisätään kissatietoutta, kerrotaan sekä esitellään rotuja, ne ovat ns. esittelynäyttelyitä joissa ei ole laatuarvostelua kissoille.

Useissa näyttelyissä on myös paikalla rotupöydät, eli jonkun tietyn rodun tai rotujen yhdistyksen pöydät joista löytyy varmasti tietoa ks. kategorian roduista; esitteitä, lehtiä ja ihmisiä joille voi esittää kysymyksiä. Näitäkin kannattaa varmasti hyödyntää.

Eurotyylisiä näyttelyitä järjestetään aina silloin kun se on mahdollista. Ne vaativat paljon suurempaa näyttelypaikkaa, koska eurokehät vaativat enemmän tilaa. Tämän vuoksi ne eivät ihan jokaisessa paikassa ole mahdollisia. Kun laskee yhteen kaikki kustannukset (tuomarit, majoitukset, näyttelypaikat + muut muuttuvat kustannukset) sekä sitten tuotot (kissamäärä * näyttelymaksu) niin kyllä siinä miettii, että miten kissamäärällä saadaan kasaan sen verran rahaa että kustannukset saadaan katettua. Kun tuota yleisömäärää on pikkasen paljon vaikeampi lähteä arvioimaan. Tää on ihan tavallista tuloslaskentaa..

Fakta on muuten se, että kissan käyttäytyvät yleisesti näyttelyssä täysin eri tavalla kuin kotona. Jotkut kissat saattavat pelästyä hälinää tai jotain äkkinäistä liikettä, sekä sitten räjähtää esim. paneelissa. Tämmöinen kissa voi kotioloissa on mitä kiltein mirri. Siksi kissaa hankkivan kannattaa käydä katsomassa kissoja myös kasvattajan luona, ei ne kaikki kissat osallistu näyttelyyn, kasvattajienkaan.

Mikä on aloittajan veruke näyttelyssä katsojina käyvien huonoon käytökseen? Eikö kieltoja haluta tai viitsitä noudattaa? Onko oikein nyysiä toisten eväät tai tavarat? Ei mielestäni. Ihan varmasti näytteilleasettajat vastaavat kysymyksiin jos siihen on aikaa, ihmettelen, että miten olet sellaisen kuvan saanut. Barrikaadeilla varmaan muuten puhutaan paljon asioita, mutta ihan varmasti saa tulla keskeyttämään, enkä edelleenkään tajua sitä häiritsemisenä.

Ja jokainen hankkikoon sellaisen häkin käyttönsä minkälaisen itse haluaa, nämä häkit kun ovat näyttelysääntöjen velvoittamissa puitteissa.

Itseasiassa olen kokenut, että koiranäyttelyt ovat vähemmän katsojaystävällisiä, siellä niissäkin pitää ostaa näyttelyluettelo jos jostain jotain haluaa tietää. Siellä koirat eivät ole jaoiteltu millään tavalla kissanäyttelyn tapaan kategorioihin tai rotuihin. Sitäpaitsi, kissanäyttelyissä kissojen tulee olla paikalla aamusta näyttelyn loppumiseen saakka, toisin kuin koiranäyttelyissä jossa saa tulla ja mennä niinkuin haluaa ja eräänkin näyttelyn alusta loppuun olleena, voin sanoa, että meno oli melkomoista kaaosta. Mutta enpä mene näistä koirapalstalle itkemään.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
pikkujellona
Ex-jäsen


Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #41 - 23.11.2011 klo 15:57:04
 
Lainaus:
Mun mielestä koko topicin olisi voinut aloittaa myös tavalla: huomasin näitä asioita, voisiko asiat tehdä toisella tavalla vai miksi ne ovat näin?. Eikä suoraa syyttelyä ja tokaisua että: EN TULE SEURAAVAAN VIITEEN VUOTEEN.

Minusta saisit jo miettiä mitä valtavassa vihassasi oikein tarkoitat. En ole syytellyt vaan kertonut miten asioita voitaisiin tehdä. Mieti sanojasi.
Ja kirjoitusteni muuttelu on väärin.
Kirjoitustesi pohjalta moni voi miettiäkin lähteäkö näytttelyyn.

Lainaus:
Mikä on aloittajan veruke näyttelyssä katsojina käyvien huonoon käytökseen?

Jos olet joutunut huonon käytöksen uhriksi, niin oikeuttaako se sinut hyökkäyseen minua kohtaan?

Lainaus:
Ihan varmasti näytteilleasettajat vastaavat kysymyksiin jos siihen on aikaa, ihmettelen, että miten olet sellaisen kuvan saanut.

Siis minkäkuvan olen saannut? Olen kertonut monessa kohtaan kuinka näyttelyssä olleet ihmiset (lue näytteileasettajat) olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Ei havainnut hyökkäävää käytöstä tai muuta epäasiallisuutta.

Sitten ihan yleisesti.
Mistähän se tavallinen katinhankkija ensimmäisenä lähtee etsimään tietoa esim rotukissasta mikä sopisi perheeseen.
Minun puolesta nämä kissanäyttelyt voi sulkea yleisöltä, mutta luulen että suurin osa näyttelyyn osallistuvista kasvattajista on eri mieltä.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Hankki
Karvinen
**
Poissa


Täällä on kivaa!

Viestejä: 304
Sijainti: Helsinki
Liittynyt: 15.02.2010
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #42 - 23.11.2011 klo 17:38:32
 
En ole edes vihaisesti kirjoittanut, olen halunnut korjata joitain käsityksiä mitä sinä olet kirjoituksissasi esittänyt. Olen myös perustellut minkä vuoksi jotkut asiat tehdään tietyllä tavalla, myös kommentoinut näytteilleasettajan että katsojan ominaisuudessa.

En ole kirjoituksiasi vääristänyt, jos omin sanoin kirjoitin, että et halua näiden epäkohtien takia enää tulla katsojaksi näyttelyyn, niin olen pahoillani.

Olen myös kommentoinut, että samalla tavalla vierailijoina kävijät voivat käyttäytyä huonosti, itse kirjoitit että näytteilleasettajat käyttäytyvät huonosti.

Sain sellaisen kuvan, että nämä barrikaadien rakentajat antavat mielestäsi luontaantyöntävän kuvan. Yritin selittää, että varmasti he vastaavat esitettäviin kysymyksiin.

Olen yllä yrittänyt myös neuvoa, että kissanäyttelyt eivät aina oikeasti ole se paras paikka lähteä käymään jos haluaa etsiä itselleen sopivaa kissaa. Sen vuoksi ovat mm. rotuyhdistykset, niiden rotuesittelyt sekä netissä, näyttelyissä (rotupöydät) että nämä mainitsemani esittelynäyttelyt: http://www.kissaliitto.fi/kissaliitto/tapahtumakalenteri esim. tätä selailemalla löytää esittelynäyttelyt.
« Viimeksi muokattu: 23.11.2011 klo 19:08:35 Kirjoittaja Hankki »  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Tabby
Ylläpitäjä
*****
Poissa


Valvova silmä

Viestejä: 10182
Sijainti: Lohja
Liittynyt: 04.05.2004
Sukupuoli: Nainen
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #43 - 24.11.2011 klo 22:57:39
 
Pakko vastata nyt tähän väliin kun muistan ennen kuin luen kaikki viestit läpi.

Mutta joo, ihan jo tarkoituksella kerroin hieman näyttely-yleisöstä, pikkujellona tuo vain ei tuossa kohtaa sarkasmia ymmärtänyt Silmänisku En mäkään sentään niin tyhmä ole etten tietäisi kertoneeni jotain... Vaikka olenkin nainen ja kissanäyttelyssä näytteilleasettajana (blondi en ole, joten sitä vaihtoehtoa ei nyt oteta mukaan).

Ja syy miksi Pekun häkissä EI ole lappua ruoka-aineallergiasta on hyvin selvä: sittenpä ainakin joku ihan piruuttaan syöttäisi ressukalle sitä mitä se ei saa syödä. 9 vuotta olen kiertänyt näyttelyissä, siinä kyllä oppii hyvin näkemään myös sen pirullisen puolen jota nyt esim. pikkujellona ei tule tässä ajatelleeksi.

:edit: pikkujellona voi sitten jatkossa käyttäytyä asiallisemmin, käytöksestä on sulle huomautettu ennenkin. Mä en nyt näe että tässä ketjussa kukaan muu olisi hyökännyt sen kummemmin ketään vastaan, mitä nyt pikkujellona heti aloitusviestissään hyökkää näytteilleasettajia vastaan. Eli niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Jos tästä asiasta vielä kauhea vääntö jatkuu niin laitan ketjun kiinni ja jos sekään ei auta niin jakelen vähän jäähyjä sitten. Selvä?
  

HCS n 09 Laku R.I.P.
HCL n 09 Peku
HCL n 24 09 Lula
HCS n 02 Ässä
HCS n 24 Ninja
HCL n 24 Traks
HCL n 23 Hertta
HCL n 09 Kelmi
Sivun alkuun
WWW | Facebook | ICQ  
IP kirjattu
 
chocspot
Mörökölli
***
Poissa


Heippa!

Viestejä: 937
Liittynyt: 02.11.2011
Re: Kissanäyttely, jymähtänyt
Vastaus #44 - 24.11.2011 klo 23:13:10
 
Hankki kirjoitti 23.11.2011 klo 17:38:32:
Olen yllä yrittänyt myös neuvoa, että kissanäyttelyt eivät aina oikeasti ole se paras paikka lähteä käymään jos haluaa etsiä itselleen sopivaa kissaa. Sen vuoksi ovat mm. rotuyhdistykset, niiden rotuesittelyt sekä netissä, näyttelyissä (rotupöydät) että nämä mainitsemani esittelynäyttelyt: http://www.kissaliitto.fi/kissaliitto/tapahtumakalenteri esim. tätä selailemalla löytää esittelynäyttelyt.


Kommentoin vain tähän, en kirjoittajalle vaan yleisesti, näin rotukissan hankintaa harkitsevan (ja aika pitkälle jo päättäneen) henkilön näkökulmasta.

Mitä veikkaatte, mikä on ns. tavan ihmisen tai suuren yleisön mielestä se hyvä paikka mennä mietiskelemään sopivaa rotua tai katsomaan olisiko jokin rotu sopiva? Aivan niin, kissanäyttelyt. Siellähän näkee paljon kissoja. Jep, tottakai tottunut kissaihminen tekisi toisin, mutta ovatko kissan hankintaa harkitsevat ihmiset tottuneita kissaihmisiä? Joskus kannattaa miettiä myös toisesta näkökulmasta.

Itse olen rodun jo valinnut (kokemuksen eikä näyttelyiden tms. perusteella  Hymiö), ja toivon että oikea pentu löytyy, mutta kaikilla sitä kokemusta ei ole.
  
Sivun alkuun
 
IP kirjattu
 
Sivunvalintanappi Sivu: 1 2 [3] 4 
Lähetä aihe | Tulosta
 
  « Koti ‹ Alue Sivun alkuun