Minulla on ollut reilun vuoden suloinen töpöhäntäinen kissa, jota luulin norjalaiseksi metsäkissaksi. Naapurini kuitenkin kertoi katsoneensa netistä, että kissani onkin siperialainen. Tyttäreni houkutteli minua ottamaan kissan, kun se oli hänen kaverillaan, joka ei voinut enää pitää sitä. Kissa olisi joutunut löytöeläinsuojaan (on pian  neljävuotias). Olin kaivannut eläinkaveria ja olen ollut aina koiraihminen. Koiraa en kuitenkaan halua kerrostaloon ottaa enkä jaksaisi ulkoiluttaa sitä kolmesti päivässä ajoittaisten jalkavaivojen takia.

No,olemme opetelleet yhteiseloa, mutta polku on ollut kivinen. Ensimmäiset puoli vuotta oli tosi hankalaa, kun joka ilta toistui tämä: Sammutettuani illalla valot, alkoi kissa naukua noin viiden minuutin kuluttua. Se ei suostunut tulemaan viereeni ja naukui vähän väliä. En saanut nukuttua kuin pieniä pätkiä.

Lopulta hain apua eläinlääkäriltä ja hän antoi lääkityksen, jota käytetään kollien mouruamisen estoon. Aluksi se tuntuikin auttavan, mutta pian naukuminen alkoi taas. Löysin luontaistuotekaupasta kauranversouutteen, jota kokeilin. Se auttoi hiukan. Kissa on ollut pääosin sisäkissa, mutta se on kuulemma päässyt mökillä myös vapaan ulkoilun makuun. Turkki oli kauheassa kunnossa kissan muuttaessa luokseni ja jouduin leikkaamaan  siltä pahimmat takut. Ruokinta oli ollut huonoa. Nyt turkki on upea ja kiiltävä. Aluksi käytin kissa ulkona valjaissa, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei pidä ulkoiluttaa, koska se lisää naukumista.

Kun kesä tuli, alkoi surkea ja lohduton ulos naukuminen. En voinut olla viemättä kissaa päivittäin ulos, koska se selvästi kärsi pelkästä sisällä olosta. Sitten se alkoi haluta ulos yhä enemmän ja myös heti sisälle tulon jälkeen. Yöt se sentään nukkui hyvin, ja luulin jo tilanteen rauhoittuneen. Muutama viikko sitten yönaukuminen alkoi  uudelleen enkä taas saa nukuttua kuin pätkiä, koska naukuminen herättää  kesken syvän unen.

Kissa on todella tärkeä tyttärelleni ja hän käy usein katsomassa sitä. Minäkin olen kiintynyt kissaani. Se on toisaalta erittäin suloinen ja ihana, mutta vaikeudet alkavat olla ylivoimaisia. Osaako kukaan neuvoa, miten naukumisen ja jatkuvan ovella ravaamisen ja sen kovan paukuttamisen tassuilla öisin  saisi loppumaan. Vesisuihku auttaa noin minuutin. En haluaisi luopua kaveristani ja sillä on ollut niin levoton elämä kolmen  ensimmäisen vuoden  ajan jatkuvien muuttojen  takia, ettei sitä mielellään  luovuttaisi taas uuteen kotiin. Osaako joku neuvoa..?

Meillä Töpö on kova tyttö juttelemaan. Ennen leikkausta huutaminen oli kovaa ja jatkuvaa. Leikkauksen jälkeenkin tämä jatkui, kunnes lääkäri määräsi hormonilääkkeitä. Huutaminen loppui, mutta tilalle tuli naukuminen ja kurnauttelu kovaan ääneen. Töpö yleensä vaatii paljon huomiota koko ajan ja näin ollen ilmaisee itseään naukumalla keskellä yötä varsinkin. Onneksi olemme tähän jo tottuneet ja kissakaan ei enää niin usein herätä yöllä kun aiemmin, koska emme anna sille huomiota naukumiseen.

Onko sinulla parveketta, jossa kissa voisi oleilla? Tietenkin jos sinulla on rivi- tai omakotitalo, voisiko kissalle rakentaa vaikka ulkotarhan? Ulkotarhoista löytyy keskustelu Hankita-osiosta, josta näet myös kuvia millaisia tarhoja muilla foorumilaisilla on.

Meillä ei talvella kovin usein ulkoilla, sillä kissat on sen verran herkkähipiäisiä, ettei tarpominen lumessa innosta, onneksi.

Tietenkin yksi vaihtoehto olisi, jos kokeilisi ottaa kissalle toisen kaveriksi.
Meillä kyllä tietysti Töpöllä (naukuja) on kavereita kaksi, mutta naukuu ja kurnauttelee silti koko ajan. Olen tosin melko vakuuttunut siitä, että se on vaan sen tapa kerjätä huomiota ja jutella.

Täällä myös samankaltainen onkelma. Itselläni on 2 kollia, veljeksiä ovat, mutta tämä toinen yksilö on se levottomampi osapuoli. Kissani ovat vasta vuoden ikäisiä, mutta kyllä minulla meinaa välillä jo keinot loppua tuon toisen, Kassun kanssa. Varsinkin yöllä se maukuu jatkuvasti. Joskus on öitä etten saa ollenkaan nukuttua kun se maukuu. Välillä olen ihan toivottoman väsynyt tähän tilanteeseen... Tuntuu, että vaikka teen kaikkeni sen vuoksi, leikitän illat ja hellin, se ei siltikään tykkää olla luonani. Enkä todellakaan haluaisi luovuttaa vähällä! Tai ylipäätään olla luovuttaja. Olen kiintynyt jo molempiin niin paljon, etten haluaisi luopua. Joo ja olen kokeillut kaikkea, sumuttaa vettä sen päälle jne jne. mutta ei ole tähän asti ainakaan auttanut mikään. Kollit on myös leikattuja. Vapauden kaipuu tällä kollillani on kyllä valtava. Aina kun mahdollista, kun esim. ikkuna on auki se on rimpuilemassa siellä. Mitähän tässä vielä keksis?

Oletko Kissinpissi kokeillut sitä Feliwaytä? Meillä se auttoi aluksi. Kun ei enää auttanut, antoi eläinlääkäri jos nyt oikein muistan nimen, Preactin-nimistä lääkettä, joka on kuulemma tarkoitettu nimenomaan kollin  mouruamiseen. Sitä saa vain eläinlääkäriltä. Aluksi auttoi, mutta sitten ei. Puoli vuotta meni minulla alussa, etten saanut kunnolla nukuttua ja kyllä se kysyy sisua ja on varsinainen eläinrakkaustesti. Eihän eläin kuitenkaan saisi käytöksellään hallita ja häiritä normaalia elämää jatkuvasti. Kyllä se alkaa stressata, kun ei saa nukuttua ja koko ajan kuuluu vain "miau, miau". No, pitää vielä katsoa, auttaako se, että ei anna mitään huomiota ei-toivotulle käytökselle...

Eläin on inhimillinen olento, jolla on oma luonne ja käytöstavat. Vai kollit hankalampia. Minusta taas  tuntuu, että narttu se vasta hankala onkin ja luonnetta kyllä löytyy. On  niin herkkähipiäinen, että loukkantuu tosi helposti ja oikuttelee, on välillä tosi huonolla tuulella ilman mitään näkyvää syytä.

Minä muuten laulan Nipsulle iltaisin unilauluja. Se kehrää ja kääntyy aina toiselle kyljelle, nukahtaa siihen viereeni. Sain vinkin eräältä naiselta, jolla on uroskissaa. Kokeilkaapa, hauska juttu 

Kissinpissi: Feliway alkaa tehota parissa päivässä, jos tehoaa..
Nipsu on puoliksi siperialainen ja kyllä on persoona. Minulla on aikaisempi kokemuksia - ja vähän niitäkin - vain tavallisista kotikissoista. No, koitetaan jaksaa ja etsiä keinoja pärjätä näiden persoonien kanssa 

Raita on kans aloittanut naukumisessa :\ Ilmeisesti annoin sille liikaa huomiota aivan naukumisen alkuaikoina, mistä se oppi, että ääntä pitämällä saa huomiota. Nyt on kova homma ignoroida naukumista, jota kuuluu todella usein. Ja hankalaa tottua siihen ettei saa antaa yhtään huomiota naukumiseen.