Juu, kyllä oli muutamat ensimmäiset tunnit ihan kamalia, kun katseli pientä kisua, joka etsi äitiään ja siskoaan joka kolosta.
Välillä yritin putsailla oksennuksesta turkkiaan.
Muutaman tunnin jälkeen rupesi jo nukuttamaan, ja pikkuherra kiipesi sohvan selkänojalle nukkumaan. Minä sitten jäin myös sohvalle, otin peiton päälleni ja vartioin pienen pelokkaan rauhatonta unta.
Jossain vaiheessa olin itsekkin simahtanut ihailemaan pienokaista. Heräsin, kun oloni tuntui märältä ja lämpimältä. Pikkuinen nukkui vatsani päällä ja oli laskenut alleen. Voi sitä hellyyden puuskaa, mikä ihmismielen valtasi. Vieläkin tulee kyynel silmäkulmaan, kun mietiskelee ensi hetkiä Aatun kanssa.
Nyt herra mouruaa tuossa vieressä, ja koettaa metsästää kursoria tuosta näytöltä

Kevättä rinnassa!
Hui! Kylläpä tuli haikea mieli